Turun saaristo tunnetaan kesästä, mutta saaristomatka ei suinkaan rajoitu kesäkauteen. Päinvastoin sesongin ulkopuolella saaristo tarjoaa ryhmille rauhaa, tilaa ja aivan omanlaistaan tunnelmaa.
Kun kesän vilkkain matkailukausi on ohi, saaristo hiljenee. Se voi olla juuri se, mitä ryhmämatkalta kaivataan. Rauhallisempi ympäristö antaa enemmän aikaa yhdessäololle, hyvälle ruoalle, luonnolle, kulttuurille ja saariston tarinoille.
Myös yritysten kokous- ja tyhy-matkat sopivat erinomaisesti saaristoon. Kokouspäivään voi yhdistää esimerkiksi paikallisia makuja ja perinneruokia, opastetun kierroksen, saaristoluontoa tai yhteisen hauskan aktiviteetin. Kun ohjelma suunnitellaan ryhmän tavoitteiden mukaan, tavallisesta kokouspäivästä voi syntyä koko porukalle mieleen jäävä yhteinen elämys.
Ryhmämatka saaristoon – myös syksyllä, talvella ja keväällä
Turun saaristossa riittää kohteita ja tekemistä ympäri vuoden. Kaikki palvelut eivät tietenkään ole avoinna kaikkina vuodenaikoina, mutta sopivia vaihtoehtoja löytyy myös kesäsesongin ulkopuolelle.
Turun Saaristomatkoilla suunnittelemme ryhmämatkoja saaristoon ympäri vuoden. Kohteena voi olla Turun saaristo, Ahvenanmaa tai jokin muu kiinnostava kohde Suomessa ja tarvittaessa matka voidaan suunnitella myös ulkomaille.
Teidän porukkanne, teidän matkanne
Kahta samanlaista ryhmää ei ole. Siksi emme tarjoa vain yhtä valmista mallia, vaan rakennamme matkan ryhmänne toiveiden mukaan.
Olipa kyseessä yrityksen tyhy-päivä, kokousmatka, virkistysmatka, yhdistyksen retki tai muu valmisryhmän matka, autamme suunnittelussa alusta loppuun. Mietimme yhdessä sopivan kohteen, ohjelman, ruokailut, kuljetukset, majoitukset ja muut matkan yksityiskohdat.
Teidän tehtävänne on kertoa, millaista matkaa etsitte. Me huolehdimme siitä, että kokonaisuus toimii.
Nyt on hyvä aika suunnitella tulevan kauden ryhmämatka
Loppuvuosi ja alkuvuosi ovat otollista aikaa tulevien ryhmämatkojen suunnitteluun. Kun matka on ajoissa kalenterissa, on helpompi löytää juuri ryhmälle sopivat kohteet, palvelut ja ajankohdat.
Suunnitteletteko yrityksen tyhy-päivää, kokousmatkaa, virkistyspäivää tai yhdistyksen ryhmämatkaa? Pyytäkää meiltä tarjous – suunnitellaan yhdessä juuri teidän porukallenne sopiva matka.